Mauri Sariolan seurassa

MARSKIN
RITARIT 1968

NÄIN
TEKIVÄT RITARIT 1969

VIIMEISET
RITARIT 1983

ARMEIJA
PIIKKILANKOJEN TAKANA 1970

Marskin
ritarit, takakannen teksti:

Marskin
ritarit on kuvaus Mannerheim-ristin ritareista, unohdetuista urhoollisista,
35:stä kustakin erikseen ja samalla kaikista yhteensä. Pohjatiedot perustuvat
haastattelukierrokseen, jonka puitteissa kirjailija Mauri Sariola matkusti
maata ristiin ja rastiin ja etsi ritarit heidän nykyisiltä asuinpaikoiltaan.
Hän tapasi heitä maatöistä, konttoripöydän takaa, metsäkämpiltä,
omakotitaloista, loistohuviloilta, yhden sairaalasta.

Ritareita
nimitettiin aikanaan 191, ja heistä on elossa enää 110. Kuvaus keskittyy
valtaosin viimeksi mainittuihin. Tapahtuma, joka kerrotaan ei ole aina juuri
se, jonka perusteella Mannerheim-risti myönnettiin, sillä ensisijaisena
pyrkimyksenä on ollut antaa välähdys asianomaisesta henkilöstä ja hänen
toimintatavoistaan. Teos muodostuu niin ikään läpileikkaukseksi koko sodan
aikaisesta armeijasta. Kaikki aselajit ovat edustettuina, samoin taistelijat,
komentajasta rivimieheen.

Mikä
sitten sai nämä miehet yltämään tavallista mittavampiin suorituksiin?
Vastauksia on yhtä monta kuin miestäkin: velvollisuudentunto, sisuuntuminen,
pakko puolustaa henkeään, vedonlyönti, jopa laihialainen nuukuus. Mutta olipa
teon motiivi mikä hyvänsä, itse paikan päällä näille miehille on ollut yhteistä
oma-aloitteisuus, hermojen hallinta, nopea tilanteen arviointi ja sen mukainen
toiminta. Mauri Sariolan taitavina kynänvetoina he piirtyvät ilmielävinä
eteemme, keskellä sodan ankeuttakin hurtin huumorinsa säilyttäen.

Tämä
haastatteluihin perustuva teos ilmestyi vuonna 1968. Vuosina 1969 ja 1983 sarja
täydentyi. Samalla haastattelumenetelmällä Sariola julkaisi vuonna 1970
suomalaisista sotavangeista kertovan teoksen.

Kesä 2011 aloitetaan Matti Viima -sarjaan kuuluvalla rikosromaanilla Hurjan pojan koti. Kirjan nimi on sitaatti laulusta: Hurjan pojan koti ompi rakennettu paikalle niin ihanalle: Aurajoen rannalle, kalliolle vankalle vuorelle niin korkealle.
Kakolan vankilaahan tämä laulu kuvaa.

Kirjan takakannen teksti:

“Kerrassaan täysosuma!” kirjoitti Kauppalehti, kun Mauri Sariolan oikeudenkäyntiromaani Lavean tien laki ilmestyi. Paukuksi muodostuu varmaan myös Sariolan toinen Matti Viima -kirja, jossa tämä railakas tuomari haeskelee itselleen sihteeriä, mutta saakin asiakkaan, kiltin näköisen viehättävän tytön, joka kertoo merkillisen tarinan. Tyttö oli enonsa, upporikkaan tehtailija Hammarenin kanssa ajanut autolla kotiin maaseudulle, kun eräällä mäellä vastaan oli tullut täysin valoin ja keskellä tietä ajaen toinen auto. Vastaantulija oli pakottanut tytön ohjaamaan sivuun, jolloin auto oli syöksynyt tien vieressä olevaan rotkoon. Tyttö, jonka turvavyö oli kiinni, selvisi loukkaantumatta, mutta eno oli saanut surmansa. Matti Viima saa kiperän pähkinän purtavakseen, kun kaiken lisäksi ruumiinavauksessa käy ilmi, että tehtailija Hammaren oli saanut myös tappavan annoksen myrkkyä ja että tyttö oli Hammarenin pääperillinen. Tapahtumat, hoiden mittaan Viima joutuu tutustumaan varsin omalaatuiseen henkilövalikoimaan, huipentuvat dramaattiseen ja yllättävään oikeudenkäyntiin. Sen aikana asiat tuntuvat monta kertaa kääntyvän päälaelleen, kunnes “hurjan pojan koti” lopulta saa oikean asukkaansa.

Hösh -lukupiiri toivottaa lukijoille ja osallistujille hyvää vuotta 2011. Keskustelu kirjasta Minä Olavi Susikoski  jatkuu uuden vuoden alussa. Myös aikaisempia kuukaudenkirjoja voi kommentoida edelleen.

Keskustelemme Mauri Sariolan poliisiromaanista Minä, Olavi Susikoski. Kirja on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1963. Kuvassa on viidennen painoksen kansikuva. Tämä ilmestyi vuonna 2010 ja on kirjakauppamyynnissä.

Takakannen teksti

Keskusrikospoliisin tarkastaja Olavi Susikoski on maaseudulla jänisjahdissa tuttavansa nimismiehen luona, kun paikalle kiiruhtava ylikonstaapeli rikkoo yllättävällä tavalla syksyisen pyhäaamun rauhan. Vanha kunnanlääkäri Harlampi on löydetty kuolleena. Nimismies epäilee itsemurhaa, mutta Susikoski oivaltaa pian, että kyseessä on tökerö lavastus: lääkäri on joutunut raa’an rikoksen kohteeksi. Rikoksen tekijää ei kuitenkaan löydetä helposti. Susikoski joutuu tekemään kiireisen lentomatkan Mallorcalle - ja matkan jälkeen tapahtumat alkavat vyöryä toden teolla.

Mauri Sariola on suomalaisen dekkarikirjallisuuden legenda, jonka kirjoja on myyty yli kaksi miljoonaa kappaletta ja julkaistu kahdessakymmenessä maassa. Olavi Susikoski on hänen luomistaan hahmoista ylivoimaisesti suosituin.

Syyskuun kirja on vuonna 1958 julkaistu dekkari Leivätön pöytä on katettu. Kirja on keskusteltavana ainakin elo-syyskuun ajan, tarvittaessa pitempäänkin.

Kaikkiin aikaisempiin keskusteluihin voi osallistua edelleenkin.

Takakannen teksti:

Mauri Sariolan uusimman poliisiromaanin tapahtumapaikkana on sydänhämäläinen kirkonkylä Hämeenlinnan tuntumassa. Juureva isäntämies on kadonnut salaperäisellä tavalla, asiasta tehdään ilmoitus nimismiehelle, ja niin lähtee juttu muodostumaan. Asiaa tutkitaan ensin paikallisin poliisivoimin, mutta ennen pitkää on turvauduttava komisario Susikosken apuun. Juoni mutkistuu ja venyy, tutkijat näyttävät polkevan paikallaan, mutta vihdoin alkaa valo kajastaa varsin odottamattomalta suunnalta, ja Susikoski voi vangitulle murhamiehelle sanoa: “Leivätön pöytä on katettu”.

Huhtikuun 2010 kirja on 1968 ilmestynyt Ampiaiskesä. Kirja on romaani, mutta voimakkaasti omaelämänkerrallinen. Kirjan tapahtumat ajoittuvat kirjailijan avioeron aikaan. Jatkamme Ampiaiskesäkeskustelua vielä toukokuun ajan. Kaikki eivät ole ehtineet lukea kirjaa.

Takakannen teksti:

Vähäisinkin sysäys saa joskus aikaan tuhoisan vyöryn. Varatuomari Aimo Sokan avioliitossa lopullinen sysäys näytti tulleen, ainakin vaimo Elina oli saanot tarpeekseen. Kahdentoista vuoden ajan Elina oli kestänyt miehensä iloista elämää: viattomasti alkaneet juhlat naapurihuvilan pariskunnan kanssa olivat nyt panneet patoutumat liikkeelle. Huvilalle yksin jätetty menestyvä asianajajakin on omassa asiassaan avuton. Meluisa kaupunki ja ponnistuksia vaativa työ eivät paranna asiaa. Riidan ja kiireen jatkuessa Sokalle selviää, että hän tarvitsee kunnon loman, ensimmäisen moniin vuosiin.

Siitä alkaa Aimo Sokan aurinkoinen poikamieskesä. Aluksi siihen sisältyy riemukasta väljyyden tuntua, vapaan valkoisen miehen oloa, ystäviä, saunatarinoita. Mutta sitten Sokka kohtaa ylväsryhtisen tytön, joka ei lainkaan näytä kiinnittävän maineikkaaseen lakimieheen huomiota. Koko maailma muuttaa äkkiä muotoaan ja väriään, kuuma ampiaiskesä suuntautuu täysin odottamattomille urille, kovapintainen mies toteaa pystyvänsä vielä suhtautumaan vakavasti toiseen ihmiseen. Aviolline kriisi, sen erittelyt ja ratkaisut saavat odottaan, niiden aika on syksyllä, lehtien kellastuessa…

Päällys: Seppo Syrjä

Mauri Sariolan seurassa lukupiirin vuosi 2010 käynnistetään aikaisempaa laajemmalla kokonaisuudella. Käsittelemme kolme teosta, jotka muodostavat kokonaisuuden. Keskusteluaika on aluksi tammikuu, mutta tarvittaessa jatkamme samoilla kirjoilla siitä eteenpäin.

Kirjojen takakansien tekstit

Talvisodan vänrikki

Suursodan varjo ei huoleta nuorta Tapio Heinlampea. Kesä 1939 on lämmin ja pehmoinen, tytöt kuin mansikoita ja tuomariksi valmistuminen häämöttää näköpiirissä. Hilpein mielin lähdetään linnoitustöihin Karjalan kannakselle.

Satutaan Summan Kylään. Kivenväännössä ja junttalauluissa on leikin maku.

Mutta syksyllä taivas tummuu. YH-käsky tulee myös reservin vänrikille ja sk-upseerille Tapio Heinlammelle, ja hän saa kiväärijoukkueen johdettavakseen. Arvellen hän katsoo hämäläisiään: on punikkipoikaa ja suojeluskuntalaista, työmiestä ja trokaria, maajussia ja kartanonperijää.

Tullaan jälleen Summaan. Nyt on vastassa vihollinen.

Joulukuun kovina päivinä Tapio Heinlampi saa huomata, kuinka miehistä tulee taistelijoita, monesta myös sankari, Summasta peräti legenda. Kesä 1939, se lämmin ja pehmoinen, on kaukana.

Oli sukupolvi, jonka nuoruus päättyi vuonna 1939. Millainen aika sen oli kasvattanut, miten se tunsi ja ajatteli ja mitä siltä vaadittiin - siitä kertoo tämä kirja. Tämä on Mauri Sariolan romaani talvisodasta. Ei tuumaakaan periksi, tässä sanotaan. On jämpti niin.

Jatkosodan kapteeni

Kovin pian saavat rauhan askareet jäädä, välirauha järkkyy ja reservin luutnantin Tapio Heinlammen täytyy monen muun lailla sonnustautua kenttäharmaisiin ja lähteä sinne, missä miestä jälleen tarvitaan. Ja missä luotien laulut ne soi. Mutta hyökkäysvaiheen rauhoituttua asemasodaksi saa joukkueenjohtajakin vuorollaan käteensä kaivatun lomalitteran. Jatkosodan kapteenissa Mauri Sariola kuvaa taisteluijen ohella myös kotirintaman elämää, sodanajan Helsinkiä, sen arkea ja juhlaa.

Jälleenrakennettu maa

Tapio heinlampi palaa sodasta ja hetken huokaistuaan ryhtyy jälleen rauhan töihin. Hän saa takaisin entisen asuntonsa ja työpaikkansa Helsingissä, mutta siirtyy varsin pian SOTEVAn palvelukseen. Lakimiehenä hän on mukana Suomen jälleenrakentamisessa ja seuraa etuoikeutetulta näköalapaikalta sotakorvausteollisuuden syntyä. Myös omissa henkilökohtaisissa ympyröissään sodan käynyt mies joutuu pohtimaan ratkaisua: joko olisi aika vaihtaa humupekan elämänmeno vakiintuneisiin perhesuhteisiin ja ryhtyä tälläkin tavoin rakentamaan yhteistä isänmaata.

Lokakuun ajan Mauri Sariolan Seurassa -lukupiirissä keskustellaan Sariolan myydyimmästä kirjasta Lavean tien laki. Keskustelu tästä kirjasta jatkuu vielä toistaiseksi marraskuun ajan. Aikaisempiinkin kuukauden kirjoihin voi edelleen lähettää kommentteja.

Kirja sai aikanaan ranskalaisen Prix du Roman d’Aventures palkinnon parhaana käännösdekkarina Ranskassa.

Matti Viima on aloitteleva asianajaja, jolla on vaatimaton toimisto Helsingissä ja hyvännäköinen sihteeri Raili. Viima saa asiakkaakseen upporikkaan taloustirehtööri Patamaan, joka kertoo huolensa: häntä kiristetään. Patamaa on innostunut vanhoilla päivillään kirjoittamaan rakkauskirjeitä kahdelle naiselle, iloluonteiselle neiti Iiris Rytköselle ja äidilliselle rouva Elsa Einolalle. Kiristäjä uhkaa aiheuttaa häväistysjutun lähettämällä kirjeet Patamaan kotipitäjän silmäätekeville ellei tämä suostu maksamaan suurta rahasummaa. Viima tutkii asiaa ja ehtii jo kyllästyä Patamaan sotkuisiin naisjuttuihin, kunnes yhtäkkiä tapahtuu - murha. Nyt on leikki kaukana. Monien yllätysten jälkeen seuraa skandaalinkäryinen oikeudenkäynti. Viimalla on omat käsityksensä siitä kuka on syyllinen ja kuka ei. Jännitys kohoaa…

Mauri Sariolan seurassa lukupiirin elokuun kirja on vuonna 1957 Gummeruksen kustantamana ilmestynyt Joka tuulen kylvää.

Kirja on romaani, mutta siinä on runsaasti omaelämäkerrallisia aineksia. Kirjailija kertoo vapaasti ja kaunistelematta sodan jälkeisen akateemisen nuorison elämästä: opiskelusta ja vapaa-ajasta.

Lukupiiri keskustelee kirjasta ja sen tuomista ajatuksista elokuun 2009 ajan. Kommentit ovat tervetulleita. Kirjaa pääsee käsittelemään klikkaamalla kommentit.

TAUSTOITUSTA ROMAANILLE JOKA TUULEN KYLVÄÄ…

Kahdella poliisiromaanilla lupaavasti vuonna 1956 debytoinut Mauri Sariola vaihtoi kolmannessa kirjassaan lajityyppiä ja kirjoitti opiskelijaromaanin.  Lajityyppimääreeksi kirjan alkulehdille on painettu ylioppilasromaani, joka on julkaisuajankohdan terminologian mukainen nimitys.   Opiskelijaelämää Sariola kuvasi myös romaanissa Onnensoturit (1967) sekä vähäisessä määrin myös Talvisodan vänrikissä (1979).

Vuonna 1957 julkaistu Joka tuulen kylvää… on kahdellakin tapaa erityisen mielenkiintoinen.  Avainromaanina se johdattaa lukijansa Sariolan henkilöhistorian lähteille, ja ”tavalliselle” lukijalle se on mielenkiintoinen kurkistus sodanjälkeiseen opiskelijaelämään Helsingissä.  Teosta voisi hyvin nimittää myös ajankuvaromaaniksi.

Riehakas opiskelijaelämä ei ole meidän aikojemme keksintö tai yksinoikeus.  Meno oli kovaa ja kosteaa, kun sodasta palanneet ja sinne parhaan nuoruutensa uhranneet miehet opettelivat taas elämään normaalin yhteiskunnan säännöillä ja tottelemaan muita auktoriteetteja kuin sotilasesimiehiä tai alituista kuoleman uhkaa.

Kirja kertoo nuoren lainopin ylioppilaan (nykysuomeksi oikeustieteen opiskelijan) Esko Arran karikkoisesta väylästä opintojen, perhesuhteiden ja rakkauselämän vesillä.  Päähenkilö jättää turhautuneena sekä opinnot että Helsingin ja lähtee kokoamaan elämänsä sirpaleita aina Kööpenhaminaa ja Lappia myöden.  Tarina on vahvasti omaelämäkerrallinen ja Sariolan henkilöhistoriaa tuntevat tunnistavat helposti oikeita henkilöitä romaanihenkilöiden nimien takaa sekä aitoja tapahtumia Mauri Sariolan elämäntaipaleelta.  Kirjan julkaisuvuonna tapahtumista oli kulunut kymmenisen vuotta tai jopa selvästi alle, joten ne olivat kirjailijan tuoreessa muistissa.

Kirjan nimen näkee valitettavan usein väännetyksi muotoon ”Joka tuuleen kylvää…”.  Oikea nimi kirjoitetaan vain yhdellä e-kirjaimella ja se on alkuosa raamatulliselle sananlaskulle ”Joka tuulen kylvää, se myrskyn niittää”.  Sariola käytti mielellään runouden, laulujen ja Raamatun sitaatteja tekstiensä otsikoina ja usein teksteissäkin.

Joka tuulen kylvää… oli sikäli huomionarvoinen teos, että se avasi Sariolalle väylän pois pelkästä rikoskirjallisuudesta, jonka taiturina hänet kuitenkin parhaiten tunnetaan.  Sariolan tuotannon muu kuin rikosromaaniosa on jäänyt valitettavan vähälle huomiolle, vaikka sieltä löytyy todellisia helmiäkin, kuten Kustaa Mauri Armfeltista kertova kaksoisromaani Suomalainen ratsastaja (1977) ja Suomalainen kavaljeeri (1978).

Seppo Simola

Lukupiirin hallinto on valinnut kesäkuun 2009 kuukaudenkirjaksi Mauri Sariolan ensimmäisen romaanin, Laukausten hinta. Tämä teos on keskusteltavana kesäkuun ja heinäkuun ajan.

Kirjan takakansi kuvaa romaania seuraavasti:

Mainio kotimainen salapoliisiromaani - todistus alan suomalaisen kirjallisuuden kilpailukyvystä parhaan ulkomaisen rinnalla. - Eräästä järvestä löydetään tuntematon miehen ruumis, jonka jalkoihin on sidottu painoksi raskas betonijärkäle. Löytö johdattaa etevän komisario Susikosken edellisen vapun vastaanottajaisiin ja vielä etäisempiin tapahtumiin, jotka ovat olleet alkuna monihaaraiseen kiristys- ja murhajuttuun.

Tässä teoksessa Sariola esittelee ensimmäisen kerran luomansa poliisihahmon, komisario Susikosken. Myöhemmin Leo Olavi Susikoski on pääosassa noin neljässäkymmenessä romaanissa sekä useissa radiokuunnelmissa ja lehtien jatkokertomuksissa.

Toukokuun keskustelukirja, Ei loitsu eikä rukous, sai aikaan laajaa keskustelua. Tämän kirjan keskustelu jatkuu edelleen.

Nyt toivotaan myös mielipiteenvaihtoa Laukausten hinnan osalta. Osallistuminen lähtee klikkaamalla “Kommentit”. Kaikki sariolahenkiset mukaan. Kielteisetkin arviot ovat sallittuja.